Yhdenvertaisuuden osaamismerkki


Yhdenvertaisuuden osaamismerkki

Avainsanat:

ihmisoikeudet, moninaisuus, periaatteet, saavutettavuus, tilan, turvallisemman, yhdenvertaisuusosaaminen
Merkin saaja ymmärtää mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan ja on kouluttautunut yhdenvertaisuuden teemoista. Merkin saaja ymmärtää, että yhdenvertaisuuden eteen pitää työskennellä aktiivisesti, jotta yhdenvertaisuus voi toteutua. Merkin saajalla on kokemusta muun muassa yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisestä ja turvallisemman tilan periaatteiden käytöstä. Merkin saaja osaa toimia tilanteissa, joissa huomaa, ettei yhdenvertaisuus toteudu.

Kriteerit

Merkin saaja:

  • on osallistunut yhdenvertaisuutta käsittelevään koulutukseen tai yhdenvertaisuussuunnitelman tekemiseen
  • osaa esitellä turvallisemman tilan periaatteet
  • osaa määritellä ja selittää mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan
  • osaa toimia tilanteessa, jossa huomaa, ettei yhdenvertaisuus toteudu
  • osaa tunnistaa yhdenvertaisuuteen vaikuttavia asioita omassa ympäristössään partiossa ja sen ulkopuolella
  • osaa kuvata yhdenvertaisuuden toteutumisen positiivisia vaikutuksia ryhmässä tai yhteisössä


Yhdenvertaisuusosaaminen voi kertyä koulutuksista tai esimerkiksi oman toimintaympäristön yhdenvertaisuutta edistämällä. Vastaa tässä, mistä oma osaamisesi on kertynyt. Yhdenvertaisuuskoulutuksen ei tarvitse olla vain yhdenvertaisuuteen painottuva koulutus vaan se voi olla myös jokin yhdenvertaisuussisältö muun koulutuksen tai tilaisuuden yhteydessä. Yhdenvertaisuuskoulutus voi olla myös jonkun muun tahon kuin partion järjestämä. Samoin yhdenvertaisuussuunnitelman ei ole pakko olla partioon liittyvä.
Kerro, mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa ja miten se määritellään.
Kerro lyhyesti tilanteesta niin, ettei oikeita henkilöitä voi tarinasta tunnistaa. Voit keksiä henkilöille toiset nimet. Mikäli et ole ollut tällaisessa tilanteessa, voit keksiä kuvitteellisen esimerkin. Ensisijaisesti kerro kuitenkin oikeasti tapahtuneesta tilanteesta.
Kerro esimerkiksi toimintatavoista tai kielenkäytöstä, jotka heikentävät tai edistävät yhdenvertaisuuden toteutumista.
Kerro esimerkiksi toimintatavoista tai kielenkäytöstä, jotka heikentävät tai edistävät yhdenvertaisuuden toteutumista.
Mitä hyviä seurauksia sillä on ollut, kun yhdenvertaisuuteen on kiinnitetty huomiota? Kerro ensisijaisesti oikeasti tapahtunut esimerkki.
- tai -