Osaamista vapaaehtoistehtävästä

Osaamista
vapaaehtoistehtävästä

Avainsanat:

aloitekyky, elämänhallintaosaaminen, johtamisosaaminen, joustavuus, osaamisen_kehittäminen, partio, projektiosaaminen, strateginen_osaaminen, työelämäosaaminen, verkostoitumisosaaminen, viestintäosaaminen, vuorovaikutusosaaminen
Merkin saaja on toiminut vapaaehtoistyöntekijänä vastuullisessa ja pitkäkestoisessa johtamis- tai asiantuntijatehtävässä osaamistaan kehittäen. Hän osaa johtaa itseään ja ryhmää kohti yhteisiä tavoitteita sekä ymmärtää toiminnan jatkuvuuden merkityksen organisaatiossa.

Kriteerit

Merkin saaja:

  1. on sitoutunut pitkäkestoiseen vapaaehtoistyötehtävään esimerkiksi lippukunnan, piiriorganisaation tai keskusjärjestön tasolla,

  2. on johtanut yhtä tai useampaa henkilöä tuloksekkaasti,

  3. on kantanut tehtävässään taloudellista ja/tai toiminnallista vastuuta ja hyödyntänyt toimintasuunnitelmaa ja vuosikelloa osana ryhmän työskentelyä ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä,

  4. on kehittänyt ja jakanut asiantuntijuuttaan, arvioinut omaa toimintaansa ja harjoitellut tehtävässä vaaditun osaamisen sanoittamista työelämän ymmärtämällä kielellä,

  5. osaa ottaa vastaan palautetta ja arvioida ja kehittää toimintaa sen perusteella,

  6. on tehtävässään viestinyt vuorovaikutteisesti eri ympäristöissä ja eri kohderyhmät huomioiden.

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Myöntäjän suosittelut

logo

Opintokeskus Sivis / Sivis Study Centre

toimisto@opintokeskussivis.fi

Opintokeskus Sivis on valtakunnallinen aikuisoppilaitos, joka toteuttaa, tutkii, kehittää, ohjaa ja tukee järjestöllistä koulutusta. Teemme yhteistyötä Suomen Partiolaisten kanssa digitaalisten osaamismerkkien kehittämisen ja luomisen parissa. Opintokeskus Sivis tunnustaa Suomen Partiolaisten osaamisen tunnistamiseen ja arviointiin liittyvän asiantuntemuksen ja luottaa sen kehittämien osaamismerkkien laatuun.


Tervetuloa täyttämään osaamismerkkihakemusta! Merkin myöntämisen kriteerit ovat seuraavat:

  1. sitoutuminen pitkäkestoiseen vapaaehtoistyötehtävään esimerkiksi lippukunnan, piiriorganisaation tai keskusjärjestön tasolla,

  2. yhden tai useamman henkilön johtaminen tuloksekkaasti,

  3. taloudellisen ja/tai toiminnallisen vastuun kantaminen, taito hyödyntää toimintasuunnitelmaa ja vuosikelloa osana ryhmän työskentelyä ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä,

  4. asiantuntijuuden kehittäminen ja jakaminen, oman toiminnan arviointi, tehtävässä vaaditun osaamisen sanoittaminen työelämän ymmärtämällä kielellä,

  5. palautteen vastaanottaminen, toiminnan arviointi ja kehittäminen palautteen perusteella,

  6. vuorovaikutteinen viestintä eri ympäristöissä eri kohderyhmät huomioiden.

Täytäthän hakemuslomakkeen huolella, jotta sen arviointi onnistuu helposti. Teemoihin liittyvät lisäkysymykset auttavat vastausten muotoilussa, joten luethan nekin tarkasti.


Kerro lyhyesti pestistäsi: millä nimikkeellä toimit, kuinka kauan, oliko pestisi lippukunnassa, partiopiirissä, keskusjärjestössä vai jossain muualla.
Ketä tai millaista ryhmää johdit? Älä mainitse nimiä, mutta kerro yleisellä tasolla. Ryhmiä voi olla myös useita. Kerro konkreettisten esimerkkien kautta, miten johtamistaitojen tulokset näkyivät.
Kuvaile, millaisia taloudellisia ja/tai toiminnallisia vastuita sinulla oli vapaaehtoistehtävääsi liittyen. Millaiset suunnitelmat ohjasivat toimintaa? Olitko itse luomassa toimintasuunnitelmia tai vuosikelloja? Miten toiminnan suunnitelmallisuus näkyi ryhmän työskentelyssä käytännön tasolla? Miten toimintaa kehitettiin ja millä aikasyklillä?
Kerro, miten asiantuntijuutesi ja osaamisesi kehittyi vapaaehtoistehtävän aikana. Missä oli haasteita, mikä onnistui hyvin? Miten arvioit omaa toimintaasi tai arvioitiinko sitä yhdessä muiden kanssa? Onko osaamisen kehittymisestä ollut hyötyä työelämässä, työnhaun kannalta tai muissa vastaavissa yhteyksissä? Kerro konkreettisia esimerkkejä.
Kerro, miten ja milloin sait tehtävässäsi palautetta. Oliko se suunniteltua (esimerkiksi välipestikeskustelussa) tai saitko palautetta muuta kautta? Miten palautetta käytettiin toiminnan kehittämisen apuna? Kerro konkreettisia esimerkkejä.
Vapaaehtoistehtäviin liittyy usein myös erityyppistä viestintää. Millaisista asioista viestit tehtävässäsi? Mitä kanavia viestinnässä käytettiin (esim. ryhmän omat dokumentit Teams:ssa, some, erilaiset uutiskirjeet jne.)? Mitkä olivat ensisijaisia viestinnän kohderyhmiä? Miten seurasit viestinnän ja viestien tavoittavuutta? Miten viestintä kehittyi tai miten sitä kehitettiin pestisi aikana?
Missä edellä mainituista osa-alueista koet kehittyneesi eniten? Millaisia onnistumisen kokemuksia niihin on liittynyt?
- tai -