Harrastaja Nuorisoseurassa

Harrastaja Nuorisoseurassa

Suomen Nuorisoseurat ry

openbadge@nuorisoseurat.fi

Avainsanat:

harrastus, harrastustoiminta, nuorisoseura, nuorisoseurapolku, yhteisö
Merkin laajuus 1 osp Harrastaja tuntee harrastusalansa osa-alueita, tunnistaa harrastustoiminnasta oppimiansa asioita, hahmottaa harrastuksen merkityksen osana hyvinvointia ja elämää, sekä tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa harrastajana. Merkin saaja on ollut mukana harrastustoiminnassa vähintään vuoden ajan yhdessä tai useammassa Nuorisoseurassa. Harrastamiseksi katsotaan mm liikuntaan, tanssiin, teatteriin, sirkukseen, kädentaitoihin, luovuuteen, viestintään tai muuhun itsensä kehittävään ja toistuvaan toimintaan. Lisäksi Nuorisoseuroissa harrastusta on myös toistuva talkootyö esim. nuorisoseurantalon huollossa, tapahtumien ja ryhmätoiminnan taustalla erilaisissa viestintä, suunnittelu- ja organisointitehtävissä sekä monet muut erilaiset tehtävät.

Kriteerit

Merkin suorittaja on:

  • Harrastanut vähintään vuoden yhdessä tai useammassa Nuorisoseurassa.
  • Ymmärtää toiminnan osana Nuorisoseurajärjestöä.
  • Tunnistaa omat vahvuutensa ja kehityskohteensa harrastajana.
  • Ymmärtää harrastuksen merkityksen osana omaa elämää ja hyvinvointia.
  • Ymmärtää oman roolinsa osana Nuorisoseurayhteisöä.
  • On maksanut Nuorisoseuran jäsenmaksun.

Myöntäjän suosittelut

logo

Kansalaisfoorumi

info@kansalaisfoorumi.fi

  • Tämä organisaatio on luotettu jäsen verkostossamme

  • Tunnustamme ja luotamme tähän organisaatioon, koska...

  • Jaamme samat arvot tämän organisaation kanssa

  • Teemme yhteistyötä tämän organisaation kanssa

  • Suunnittelemme tai kehitämme yhteistyössä merkkejä tämän organisaation kanssa



Hakijan perustiedot

Katso tästä lista nuorisoseurojen jäsenyhdistyksistä: https://nuorisoseurarekisteri.fi/hae
Merkillä todennetaan vähintään yhden vuoden kestänyt toiminta

HARRASTUKSESSA OPPIMINEN JA OSAAMISEN HYÖDYNTÄMINEN

Toiminnan kuvaus

Esim. Olen harrastanut vuoden ChiBallia, Folkjamia, Improa, tanssia, tms .Olen pyörittänyt bingoa. Olen leiponut pullat nuorisoseuran tapahtumiin vuoden ajan.

Harrastuksessa oppiminen ja osaamisen hyödyntäminen

Mieti suhteessa siihen, mitä osasit ennen kuin tulit mukaan ja miten olet harrastuksen myötä kehittynyt.
Esim. Millaisia taitoja haluat oppia, millaisissa rooleissa toimia Nuorisoseurassa/alueella/valtakunnallisesti, mihin tapahtumiin / koulutuksiin haluaisit osallistua?

Minä osana yhteisöä

Halutessasi voit liittää hakemukseen kuvan, videon tai tiedoston, joka täydentää osaamisen kuvausta tai liittyy kokemuksiisi harrastuksessa.
- tai -