Tanssin harrastaja

Tanssin harrastaja

Suomen Nuorisoseurat ry

openbadge@nuorisoseurat.fi

Avainsanat:

harrastus, hyvinvointi, nuoret, oppiminen, osallisuus, ryhmä, tanssi
Tanssi on yksi Nuorisoseurajärjestön suosituimpia harrastuksia. Tanssin harrastustoiminnassa harrastaja voi mm. kehittää ilmaisu – ja esiintymistaitojaan, oppii tanssimaan ja toimimaan itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa ja tutustuu omiin vahvuuksiin ja kehittämiskohteisiinsa harrastajana. Parhaimmillaan harrastustoiminta tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja antaa eväitä moniin elämän eri osa-alueisiin. Tanssin harrastusmerkkiä voi hakea, kun on harrastanut tanssia vähintään viiden vuoden ajan jossakin Nuorisoseurassa.

Kriteerit

Merkin suorittaja on: - Harrastanut tanssia vähintään viisi vuotta jossakin Nuorisoseurassa. - Ymmärtää toiminnan osana Nuorisoseurajärjestöä. - Tunnistaa omat vahvuutensa ja kehityskohteensa tanssin harrastajana. - Ymmärtää harrastuksen merkityksen osana omaa elämää ja hyvinvointia. - Ymmärtää oman roolinsa ryhmässä ja ryhmän merkityksen osana harrastustoimintaa.

Myöntäjän suosittelut

logo

Kansalaisfoorumi

info@kansalaisfoorumi.fi

  • Tämä organisaatio on luotettu jäsen verkostossamme

  • Tunnustamme ja luotamme tähän organisaatioon, koska...

  • Jaamme samat arvot tämän organisaation kanssa

  • Teemme yhteistyötä tämän organisaation kanssa

  • Suunnittelemme tai kehitämme yhteistyössä merkkejä tämän organisaation kanssa



Hakijan perustiedot

Harrastuksessa oppiminen ja osaamisen hyödyntäminen

Mieti suhteessa siihen, mitä osasit ennen kuin tulit mukaan ja miten olet harrastuksen myötä kehittynyt.
Esim. Millaisia taitoja haluat oppia, millaisissa rooleissa toimia omassa ryhmässä/seurassa/alueella/valtakunnallisesti , mihin tapahtumiin / koulutuksiin haluaisit osallistua?

Tanssitietous

Minä harrastajana ja osana ryhmää

Minä esiintyjänä ja katsojana

Tanssin harrastamisessa parasta

Halutessasi voit liittää hakemukseen kuvan, videon tai tiedoston, joka täydentää osaamisen kuvausta tai liittyy kokemuksiisi harrastuksessa.
- tai -