Viestijänä ortodoksisessa kirkossa

Viestijänä ortodoksisessa kirkossa

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry on valtakunnallinen, kirkollista nuorisotyötä tekevä keskusjärjestö. Toiminnan pääalueina ovat seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön tukeminen, julkaisutoiminta, leirien, kurssien ja tapahtumien järjestäminen sekä kansainvälinen toiminta. Liiton toiminnan päärahoittajat ovat Suomen ortodoksinen kirkko sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Avainsanat:

kirkkotoimii, kirkontyössä, nousenuoriortodoksi, onlry, osaamismerkki, tiedottaminen, viestijänäortodoksisessakirkossa, viestintä
Merkin saaja kirjoittaa, kuvaa, kuvittaa, videoi tai tekee sosiaalisen median sisältöä ortodoksisen elämän tiimoilta.

Kriteerit

Merkin saaja

1) kirjoittaa, kuvaa, videoi, tekee sosiaalisen median sisältöä tms. ortodoksisen elämän tiimoilta.

2) hallitsee joko yhden tai useampia viestinnän osa-alueita, esim. some-kanavan päivittäminen, verkkosivustot, valokuvaaminen, videoiden kuvaaminen, editointi, streamaus.

Merkin saajalla on osoittaa ainakin viisi kokemustaan näyttävää esimerkkiä, mielellään enemmän. (Esimerkiksi kolme streamausta, yksi editointi ja kaksi videokuvaamista TAI kolme lehtiartikkelia ja viisi somepäivitystä tms.)


Avaa osaamistasi ja näkemystäsi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin.

Tässä viestinnällä tarkoitetaan esimerkiksi kirjoittamista, kuvaamista, kuvittamista, videoiden kuvaamista, editointia, streamausta ja sosiaalisen median sisältöjen tuottamista ortodoksisen elämän tiimoilta. Myös esim. puheiden pitäminen voidaan katsoa viestinnäksi.

Muistathan kertoa konkreettisia esimerkkejä tekemästäsi viestinnästä!

Kun olet valmis, paina Lähetä hakemus. Voit myös tallentaa hakemuksesi ja palata siihen myöhemmin. Käsittelemme hakemuksen yleensä noin kuukauden kuluessa, mahdollisesti nopeamminkin.


Kerro, millaista viestintää olet tehnyt ortodoksisessa kirkossa (tai ortodoksisuuteen liittyen) ja mainitse myös, missä ja milloin. Esimerkki: Olen toiminut jumalanpalvelusten striimaajana Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa kolmena viikonloppuna 2020. Lisäksi olen kuvannut yhden ortodoksisen videon ja editoinut sen. Olen myös tehnyt kuvia nuortenpiirin someen käyttäen kuvankäsittelyohjelmaa ja instagramia.
Kerro, kuinka paljon olet tehnyt kirkollista ja/tai muuta viestintää.
Millaisia viestinnän osa-alueita olet kokeillut tai osaat? Mitä haluaisit oppia lisää tai päästä tekemään?
Kerro tässä, mistä voimme tarvittaessa varmistaa, että olet ollut mukana viesintätyössä, esim. kerro, missä voimme nähdä työskentelyjälkeäsi (esim. some-linkit tai verkkosivujen osoite tai viittaus lehtiartikkeleihin tai kuvituksiin). Voit myös mainita, kuka on ohjannut sinua tai pyytänyt sinua viestintätehtävään. (Tätä kohtaa ei ole pakko täyttää, jos liität hakemukseen mukaan työnäytteitä tai erikseen sähköpostilla työdistuksen tai lausunnon.)
Halutessasi voit liittää tiedot kokemuksestasi tai työnäytteen tähän liitetiedostona. Toimi harkitsevaisesti henkilötietojesi (esim. syntymäaika tai osoite) jakamisen suhteen, suosittelemme välttämään niiden jakamista liitetiedostoissa.
- tai -