Apulaisena ortodoksisessa kirkossa

Apulaisena ortodoksisessa kirkossa

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry on valtakunnallinen, kirkollista nuorisotyötä tekevä keskusjärjestö. Toiminnan pääalueina ovat seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön tukeminen, julkaisutoiminta, leirien, kurssien ja tapahtumien järjestäminen sekä kansainvälinen toiminta. Liiton toiminnan päärahoittajat ovat Suomen ortodoksinen kirkko sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Avainsanat:

apulainen, kirkkotoimii, kirkonsomistaja, kirkontyössä, lähimmäisapuri, nousenuoriortodoksi, onl, ortodoksi, ortodoksinen, ponomarimerkki, tuohustenmyyjä
Merkin saaja on toiminut ortodoksisessa kirkossa apulaisena, esim. alttaripalvelijana, tuohustenmyyjänä, kirkon somistajana tai lähimmäisapurina.

Kriteerit

Merkin saaja on

1) toiminut apulaisena ortodoksisessa kirkossa esim. ponomarina eli alttaripalvelijana, tuohustenmyyjänä, kirkon somistajana tai lähimmäisapurina

2) on hoitanut oman, mahdollisesti ennakkoon sovitun, osuutensa, ohjeita noudattaen

Myös ihmisten kohtaamisen taito ja/ tai pyyteetön auttaminen voivat olla merkin haku- ja myöntöperusteita. Tällöin merkin hakijaa suosittelee joku henkilö, esim. seurakunnan työntekijä. Merkin saaja voi osoittaa kokemuksensa myös osallistumis- tai talkoolaistodistuksella.

Tämä merkki on perustason merkki ja kannustusmerkki eli sitä voi hakea jo muutaman (2-3) apulaiskokemuksen jälkeen.


Avaa osaamistasi ja kokemustasi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin.

Muistathan kertoa myös konkreettisia esimerkkejä, esim. sen kirkon nimen, missä olet ollut ponomarina tai tuohustenmyyjänä. Voit lisätä tekstiin liitteen tai linkin, jonka takana on todisteita aktiivisuudestasi. Muista harkita, millaisia liitteitä jaat ja miten voit karsia niistä henkilötietoja. Jos haluat jakaa esimerkiksi lausunnon itsestäsi tai työtodistuksesi, suosittelemme lähettämään sen meille erikseen sähköpostilla tai ottamaan siitä kuvan, ja käsittelemään niin, että henkilötietosi on pääosin peitetty.

Kun olet valmis, paina Lähetä hakemus. Voit myös tallentaa hakemuksesi ja palata siihen myöhemmin. Käsittelemme hakemuksen yleensä noin kuukauden kuluessa, mahdollisesti nopeamminkin.


Kerro, millaista auttamistyötä olet tehnyt ortodoksisessa kirkossa tai muussa ortodoksisessa yhteydessä. Mainitse esim. seurakuntasi ja mahdollisten kirkkojen nimet tai auttamistyösi paikka tai paikat. Voit myös kertoa, mitä tehtäväsi pitivät sisällään. Esimerkki 1: Taipaleen ortodoksinen seurakunta (2020). Toimin ponomarina alkuvuoden jumalanpalveluksissa, kannoin mm. kirkkokynttilää ja lisäsin hiiliä suitsutusastiaan. Esimerkki 2: Lapin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyö, kävin tervehtimässä keväällä 2019 vanhuksia yhdessä papin (nimi) kanssa rovaniemeläisessä palvelutalossa.
Kuvaile kerroissa, päivissä, viikoissa tai jopa vuosissa kokemuksesi kokonaismäärää.
Kerro 1-3 esimerkkiä siitä, mitä olet oppinut auttamistehtävässäsi tai millaista opastusta sait siihen.
Kerro tässä, mistä voimme tarvittaessa varmistaa, että olet ollut mukana auttamistyössä, esim. mainitse kuka pappi tms. henkilö on ohjannut sinua. (Tätä kohtaa ei ole pakko täyttää, jos toimitat esim. erikseen sähköpostilla työtodistuksen tai lausunnon.)
Toimi harkitsevaisesti henkilötietojesi (esim. syntymäaika tai osoite) jakamisen suhteen, suosittelemme välttämään niiden jakamista liitetiedostoissa.
- tai -