Kokkien SM-parikilpailu 2017

Kokkien SM-parikilpailu 2017

Kokkiopiskelijoiden suomenmestaruuskisoihin osallistuneiden osaamismerkki.

Kriteerit

Suomen parhaat 2017 on henkilö, joka on osoittanut oman alansa ammatillista huippuosaamista opintojensa aikana. Hän osallistunut kokkiopiskelijoiden parikilpailuna järjestettyihin Suomen mestaruuskisoihin. SM-kilpailu on kansallinen, kilpailuvuonna 22 vuotta ennen 1.5. täyttäville tai sitä nuoremmille, tarkoitettu nuorten ammattitaidon SM-kilpailu.

Kilpailun järjestäjänä toimivat Suomen ravintolakouluiksi perustetut oppilaitokset kukin vuorollaan. Kilpailuun voi osallistua kutsuttuna myös muista ravintola-alan oppilaitoksista.

  • teoriakoe ja raaka-aineiden tunnistaminen
  • veitsitekninen osaaminen
  • menun suunnittelu tarjolla olevista raaka-aineista
  • menun valmistaminen suunnitelman pohjalta
  • suunnitellun menukokonaisuuden esillelaitto


Lataa tähän kilpailussa suunnittelemasi ja toteuttamasi menu.
Liitä kilpailusta saamasi diplomi tai todistus tähän.
- tai -