Myöntäjän kuva

Laatuasiantuntija

Laatuasiantuntija

Myönnetty 11 jouluk. 2025

Excellence Finland

Excellence Finland

Excellence Finlandin Laadun ja kehittämisen asiantuntija -osaamismerkki myönnetään henkilölle, joka on suorittanut asiantuntijatasoisen koulutuksen laadunhallinnan ja toiminnan kehittämisen keskeisistä osa-alueista. Merkin saaja on perehtynyt laadunhallinnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin sekä asiakaslähtöiseen prosessien kehittämiseen. Koulutuksen suoritettuaan osallistuja tuntee keskeiset laadunhallinnan menetelmät, ymmärtää riskien ja mahdollisuuksien merkityksen toiminnan kehittämisessä, tunnistaa jatkuvan parantamisen periaatteet ja ymmärtää vaikuttavan asiantuntijaviestinnän periaatteet ja sen merkityksen omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
#JatkuvaParantaminen #Laadunhallinta

Myöntäjä

logo

Excellence Finland

info@excellencefinland.fi

Me Excellence Finlandilla uskomme, että kestävä laatu ja kilpailukyky syntyvät jatkuvasta oppimisesta ja systemaattisesta kehittämisestä. Olemme Suomen suurin laadun ja kehittämisen asiantuntijoiden yhteisö, jossa tavoitteelliset organisaatiot ja niiden ammattilaiset voivat kehittyä ja oppia toisiltaan, saavat ajankohtaista tietoa, käytännön työkaluja sekä verkoston, joka tukee kasvua ja uudistumista.

Excellence Finlandin Open Badge -osaamismerkit ovat digitaalinen tapa asiantuntijoille ja ammattilaisille tunnistaa ja osoittaa osaamistaan, saavutuksiaan ja oppimista.

Lisätiedot: info@excellencefinland.fi

Kriteerit

Excellence Finlandin Laadun ja kehittämisen asiantuntija -osaamismerkki myönnetään henkilölle, joka on suorittanut kuuden koulutuspäivän laajuisen monimuotokoulutuksen (lähiopetus, etäopetus ja projektityö), ja osallistunut koulutuspäiviin, joissa on perehdytty seuraaviin aihealueisiin:

  • Laadun perusteet ja asiakaskokemus
  • Riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen
  • Standardien perusteet ja sisäinen auditointi
  • Asiakaslähtöinen prosessien ja toimintatapojen kehittäminen
  • Ongelmanratkaisun menetelmät
  • Jatkuvan parantamisen perusteet (Yellow Belt -taso)
  • Vaikuttava asiantuntijaviestintä ja esiintymistaidot
  • Ammatillinen kehittyminen laatuasiantuntijan roolissa