Sihteerin osaamismerkki

Sihteerin osaamismerkki

logo

Oulun Reumayhdistys ry

oulunreumayhdistys@gmail.com

Oulun Reumayhdistys on perustettu vuonna 1952 ja se on Suomen Reumaliiton jäsenenä toimiva paikallisjärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on työskennellä reumasairauksien ja muiden tuki-ja liikuntaelinsairaiden tukena ja yhdyselimenä, sekä valvoa heidän yhteiskunnallisia etujaan ja oikeuksiaan. Yhdistys toimii vapaaehtoisten voimin.

Avainsanat:

järjestöt, luottamushenkilö, luottamustoimi, Yhdistystoiminta
Sihteerin tehtävät ovat pääasiassa kirjallisia käytännön tehtäviä. Sihteeri työskentelee tiiviisti yhdessä puheenjohtajan kanssa. Vaikka sihteeri yleensä kirjoittaa pöytäkirjan, lain mukaan puheenjohtaja vastaa siitä, ja sen vuoksi puheenjohtaja myös allekirjoittaa sen. Monet sihteerin tehtävistä ovat sellaisia, että ne voidaan hallituksessa/johtokunnassa sopien jakaa myös muiden kuin sihteerin huolehdittaviksi.

SIHTEERI

Osaamismerkki on Oulun Reumayhdistyksen tunnustus henkilölle, joka on toiminut yhdistyksen sihteerinä vähintään 2 vuoden ajan. Merkin saajan osaaminen on osoitettu erillisellä hakemuksella ja arvioitu Oulun Reumayhdistyksessä.

Tehtävät

  1. Hallituksen kokousten, pöytäkirjojen ja otteiden, sekä toimintasuunnitelman ja -kertomuksen kirjoittaminen, sekä niiden arkistointi liitteineen.
  2. Muut hallituksen asettamat tehtävät erikseen
  3. Laatii avustushakemukset pj:n tai vpj:n kanssa, tekee loppuselvitykset niihin tilinpäätöksen mukaan

HAKEMUS

Avaa osaamisesi jokaisen osaamistavoitteen kohdalla vastaamalla lyhyesti seuraaviin kysymyksiin. Muista kertoa myös konkreettisia esimerkkejä (esim. koulutuksen nimi)! Voit halutessasi lisätä tekstiin linkin, jonka takana on todisteita osaamisestasi.

Mitä osaamisesi pitää sisällään ja miten se näkyy käytännössä?

Missä ja miten olet hankkinut osaamisesi?

Miten voisit kehittää osaamistasi?

Kun olet valmis, paina Lähetä hakemus. Voit myös tallentaa hakemuksesi ja palata siihen myöhemmin. Käsittelemme hakemukset viikon kuluessa.


Vastaa kysymyksiin

- tai -